Ruokalista ja drinkit

Ruokalistan laadintaperiaatteet

Ravintolan keittiömestari Rene Uusmees painottaa kulinaristisia perusarvoja nykyaikaisen virolaisen keittiön antimien valmistuksessa. Niinpä moderni virolainen keittiö perustuukin tunnettuihin klassisiin ruoanlaiton perusperiaatteisiin, joita täydennetään nykyaikaisilla menetelmillä sekä rautaisella ammattitaidolla.

Modernin virolaisen keittiön raaka-aineet ovat ehdottoman tuoreita ja mahdollisuuksien mukaan myös paikallisia. Jo ruokalistalta näkyy, onko ruokien valmistamiseen käytetty esimerkiksi virolaisia juustoja, lihaa ja kalaa, ja jokaisen aterian viimeistelee ravintolan oma leipä ja sekä maalaisvoi, jonka päälle on ripoteltu suolaa. Paikallisia raaka-aineita ei kuitenkaan käyttää aivan kaikkeen, sillä myös nykyaikainen ja vivahteikas ruoka edellyttää avoimuutta vieraiden kulttuurien vaikutuksille aivan kuten tavallinen arkikin.

Varaa nyt

Jatkamalla sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue ennemän Hyväksyä